Jopas on tässä aikaa vierähtänyt edellisestä kirjoituksesta.

Tammikuussa tehty IVF ei onnistunut. Punktiossa saatiin saaliiksi 7 solua, joista kuudessa oli munasolu. Näistä vain 2 oli normaaleja ja lähti hedelmöitymään. Yksi oli top luokkaa ja toinen hidas (non top). Punktio oli perjantaina ja maanantaina molemmat alkiot siirrettiin kohtuun ja aloitin lugesteron jakson. Mutta niin se vuoto vain tuli ja toivo katosi taas pitkäksi aikaa.

IVF yhteydessä löydettiin toisesta munasarjasta endometrioosia ja huomattiin, että toinen munatorvi on paksuuntunut ja siis viallinen. Hoito meinattiin keskeyttää, mutta toiveestani se tehtiin kuitenkin loppuun. Kun se ei onnistunut, lääkäri sanoi, ettei hoitoja kannata jatkaa ennenkuin munajohtimet poistetaan laparoskopiassa. Noh, Oulussa kesti nyt reilu 7 kk päästä laparoskopiaan tuon lähetteen saamisesta, joten homma on ollut kokonaan seis tässä sen aikaa.

Laparoskopia oli syyskuun alkupuolella. Skopiassa löydettiin paha endometrioosi; paljon kiinnikkeitä sekä endometrioosikudosta monella puolella. Tuo epäilyttävä munajohdin leikattiin pois ja munasarjoja putsattiin endosta. Kaikki muu endo vain jätettiin sisään ja ommeltiin kiinni. Hoidoksi tuli perään muutaman kuukauden Procren depot piikit. Niistä ensimmäinen on nyt vaikuttamassa.

Tässä vuoden mittaan tuli sitten kriiseiltyä muutenkin ja sattuipas tulemaan ero miehen kanssa ja tilalle löytyi jo uusi rakaskin. Nyt toivon hartaasti, että joskus näiden kuivattelujen jälkeen voin palata seuraavaan IVF yritykseen tämän uuden miehen kanssa. Pitäis vaan taas hommata purkki ja testata simpat jne jne. Jospa pikkuhiljaa jossain vaiheessa. Mutta täytyy sanoa, etten olisi arvannut etukäteen, miten iso asia tämä lapsettomuus ja hoidot ovat henkisesti.