Jälleen yksi päivä lusittu kotosalla. Tänään oli siivous- ja järjestelypäivä sekä illaksi sain jopa vieraita. Paljon touhua neljän seinän sisällä siis. Jalkaa pitäis lepuuttaa mutta ei millään malttaisi istua vain aloillaan. Melko taiteilua tuo touhuaminen kyllä on, kun pitää tasapainoilla yhdellä jalalla ja välillä pomppia huoneesta toiseen tavaroita roudaamassa.

Haaveilen jaksavani ottaa joku päivä lastenhuoneen kaapit ja käyväni kaikki pieneksi jääneet vaatteet pois. Oon säilönyt sinne kaikki pieniksi jääneet vaatteet osaksi laiskuuttani ja osaksi toivoessani, että pääsisimme käyttämään niitä vielä. Mutta ei sitä taida syntyä sellaisia vauvoja, joille kävis suoraan 60-130 cm vaatteet! Oliskin kiva hypistellä pieniä vaatteita oikeastaan. Samalla vaan sit ne isommat kamppeet läjiin ja myyntiin tai jotain. Jos nyt ensin kattois millainen määrä niitä on ja mitä laatua. Uskomatonta kyllä, että oon tosiaan oottanut sitä toista lasta jo sen yli 7 vuotta. Sellaista vaihtoehtoa en aio edes hyväksyä, ettei sitä toista lasta koskaan tulisi!

Vois varmaan hieman selittää meidän lapsettomuustaipaletta. Eka lasta "tehtiin" aikanaan vuosi, mikä ei ollut ihan mahdoton aika vaikkakin stressaava sekin. Tuon vuoden aikana sain endometrioosidiagnoosin. Siihen määrättiin ensin teroluthoitoa ja, kun se ei auttanut, endoa myös kuivateltiin jatkuvilla lääkkeillä. Lapsettomuustutkimuksissa ei ole koskaan löytynyt muita isompia ongelmia, vaikkakin hormoneja epäillään laiskoiksi. Jopa munatorvet vaikuttivat olevan auki. Eka lapsi saatiin lopulta aikaan clomifenien ja lugesteronien yhdistelmällä. Ihana lapsi tulikin. <3

Toista lasta alettiin sitten toivotella tervetulleeksi 2 vuotta myöhemmin ja tuolla tiellä ollaan yhä 7 vuotta myöhemmin. Tutkimukset on tehty tässä välissä parikin kertaa ja clomit+luget kokeiltu jopa kolmeen otteeseen. Jotain jaksoja on oltu ihan ehkäisyn kaa endoa ja parisuhdetta rauhoitellessa. Itsellä on vaan ollut sellainen ongelma, että kun eteen on tullut kovempien hoitojen tarve, olen jänistänyt. En ole uskaltanut alkaa niihin hoitoihin vaan olen sitten kipuillut parisuhteen ja itseni kanssa. Se on kauhea tunne, jos oviksen aikaan on hermot pinnassa, miehen kaa riitaa ja sänkyyn olisi PAKKO mennä. Ei oo aina kyennyt pää ja kroppa tuohon, ei. Toisaalta ei se mieskään oo ihan kone.

Iän myötä ongelmaksi on viimeisen vuoden myötä tullut, ettei minulla ole ollenkaan luonnollista ovulaatiota. Sen takia noin monet clomikuuritkin taustalla. Vyöhyketerapiaa olen myös kokeillut ovulaation aikaansaamiseen ja tykännytkin siitä hoitona tosi paljon. Ei se vaan oo mua raskaaksi vielä saanut... En tiiä onko akupunktio sen parempi vaikutteinen, mutta ei haitanne kokeilla.

Toivon nyt, että tällä kertaa kaikki menisi hyvin. Olis niin hienoa, kun osais unohtaa nuo asiat välillä ja unohtais ainakin sen PAKKOPAKKO tunteen. Meni pitkä aika ilman "rakastelua" miehen kanssa, kun kaikki tuntui (pakko)hedelmöittämisyritykseltä. Siitä meinaa olla nautinto kaukana. Viime kuukausina on löytynyt taas vähän rentoutta tuohon ajatukseen. Jotain hyötyäkin siitä, kun jalka hajos ja oli pakko ottaa aikalisä. Mieskin tuntuu olevan paremmin mukana ajatuksessa sen myötä. :)